Tietoturva ja yksityisyydensuoja

Tietoturva

Usko pois, me käsittelemme henkilötietojasi vastuullisesti ja luottamuksellisesti. Kaikki sinun verkkopalvelussamme antama tieto suojataan niin verkossa kuin sen ulkopuolellakin. Antamasi arkaluontoinen tieto suojataan salauksella, jotta kukaan ulkopuolinen taho ei pääsisi siihen käsiksi. Käytämme SSL-salausta, jota käyttävät muun muassa verkkopankit oman tiedonsiirtonsa turvaamiseksi.

Verkkopalvelumme ulkopuolella tilauksen toimittamista varten antamasi tiedot säilytetään ja käsitellään asiaankuuluvaa huolellisuutta noudattaen. Asiakastietokantamme on suojattu käyttäjäkohtaisin käyttäjätunnuksin ja salasanoin.

Mitä tietoja me sinusta keräämme?

Sinun tietojasi tallentuu meille tilauksen tekemisen tai asioinnin yhteydessä, esimerkiksi kun tilaat uutiskirjeen, ostat tuotteita, annat palautetta tai olet yhteydessä asiakaspalveluumme.

Käsittelemme tietojasi tilausten käsittelyssä, sinulle lähetettävässä viestinnässämme sekä asiakaspalvelussa. Kohdennamme tietojen avulla markkinointiamme ja viestintäämme sinulle sopivaksi. Kerättyä tietoa käytetään myös palvelumme, tuotteidemme ja verkkokauppamme kehittämiseen.

Jos olet kiinnostunut asiasta tarkemmin, löydät tarkemmat tiedot tietojen keräämisestä alempaa tältä sivulta.

Mistä ja milloin keräämme sinusta tietoa?

Keräämme sinusta tietoja muun muassa silloin, kun,

  • annat meille markkinointiluvan ja saat meiltä viestintää, 
  • teet ostoksia verkkokaupassamme 
  • osallistut markkinointikampanjaamme
  • annat meille palautetta, jätät yhteydenottopyynnön tai otat muutoin yhteyttä
  • jaat, julkaiset, kommentoit tai lähetät viestin meidän sosiaalisen median kanavien kautta halutessasi asiakaspalvelua.

Edellisten lisäksi teemme sosiaalisen median seurantaa yleisellä tasolla ymmärtääksemme paremmin sinua ja muita asiakkaitamme. 

Millaista tietoa ja miksi keräätte?

Voit itse vaikuttaa siihen, millaista tietoa keräämme. Osan tiedoista saamme sinulta suoraan, kun asioit verkkokaupassamme. Osan tiedoista saamme puhelimen tai tietokoneesi selaimesta evästetekniikoiden ja muiden vastaavien tekniikoiden avulla. 

Tiedon keräämisen tarkoituksena on oppia lisää siitä, miten palveluamme käytetään, jotta voimme myös tulevaisuudessa tarjota parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

Nimi ja yhteystiedot tallennetaan muun muassa tilauksen tekemisen yhteydessä

Keräämme etu- ja sukunimen, osoitteen, sähköpostiosoitteen, puhelinnumeron sekä muita samankaltaisia yhteystietoja. Ilman osoitetietoja alushousut on hankala toimittaa oikeaan osoitteeseen.

Väestötilastolliset tiedot, joita saamme muun muassa Googlen ja Facebookin analytiikasta

Keräämme kuvaavia tietoja kuten iän ja/tai syntymäajan, kielen ja maan, joita käytämme markkinoinnin kohdentamiseen.

Asiakassuhdetiedot – eli ostoshistoriasi, palautteet ja yhteydenotot

Keräämme tiedot verkkokaupassa tehdyistä ostoksista, vastaanottamistasi uutiskirjeistä, ja verkkosivustomme analytiikasta (mm. Googlen tarjoama palvelu).

Tallennamme myös asiakaspalautteet ja yhteydenotot. Miksi? Suurin osa näistä tiedoista on sellaisia, joiden avulla voimme joko selvittää ongelmia tai tarjota sinulle parempaa palvelua jatkossa. Kuljetusliikkeen hävittämää pakettia on helpompi etsiä kun tiedot on tallessa.

Maksutiedot

Jotta voimme käsitellä maksusi, keräämme tarvittavat tiedot ostoksiesi maksamista varten. Keräämme muun muassa tiedon käyttämästäsi maksutavasta sekä tarkemmat laskutustiedot, mikäli tilaat tuotteemme laskulla.

Kiinnostus- ja profilointitiedot – käytännössä somesta saatava automaattinen data

Keräämme tietoja kiinnostuksesi kohteista. Nimenomaisesti annettujen tietojen lisäksi kiinnostuksen kohteesi voidaan päätellä tai johtaa muista keräämistämme tiedoista, kuten Googlen tai Facebookin tarjoamista käyttäjätiedoista.

Markkinointiluvat ja -kiellot

Keräämme tiedot markkinointiluvan antamisesta sekä markkinointikielloista.

Muutostiedot

Mikäli edellä mainitut tiedot muuttuvat, järjestelmiimme voi tallentua tietoja muutoksista, jotta voimme varmistua tietojen oikeellisuudesta.

Arkaluonteiset tiedot

Emme kerää tietosuojavaltuuten arkaluonteiseksi luokittelemia tietoja kuten:

  • rotu tai etninen alkuperä
  • poliittinen mielipide
  • uskonnollinen tai filosofinen vakaumus
  • ammattiliiton jäsenyys
  • terveydentila
  • seksuaalinen käyttäytyminen ja suuntautuminen
  • geneettinen tai biometrinen informaatio, josta sinut voi tunnistaa

Evästeet

Keräämme tietoja verkkopalveluidemme käytöstä esimerkiksi evästeiden avulla. Eväste on pienikokoinen tiedosto, jonka verkkosivusto tallettaa selaimeesi, ja joka lähettää meidän järjestelmiimme tietoja sinun vieraillessasi sivustolla.

Käytämme verkkosivuillamme sellaisia evästeitä, jotka toimivat tarkoituksensa mukaisesti, eli parantavat käyttäjäkokemusta tai seuraavat the other danish guyn verkkosivujen liikennettä. Evästeitä hyödynnetään kohdentamiseen, personointiin ja mainostamiseen. Evästetietojen avulla me yritämme myös olla näyttämättä sinulle epäkiinnostavia mainoksia.

Jos haluat, voit poistaa evästeet käytöstä, mutta samalla kokovalitsin, ostoskori, määräalennukset ja muitakin toiminnallisuuksia saattaa lakata toimimasta kuten niiden on tarkoitettu toimivan. Jos kuitenkin koet olevasi jonkinsortin tekkinero, niin luultavasti saat sivuston toimimaan jollain tavalla ilman evästeitäkin. Evästeasetuksia voit koska tahansa muuttaa täältä.
  

Mihin ja miten te käytätte minun tietojani?

Käsittelemme tietojasi liiketoiminnan tarpeisiin. Esimerkiksi tilaamiesi tuotteiden toimittaminen vaatii tietojesi käsittelyä ja tarkistamista.

Käsittelemme tietojasi myös jos ja kun tietojen käsittely on tarpeen sinun ja meidän oikeutettujen etujen toteuttamisessa, esimerkiksi meidän mahdollisissa reklamaatioissa kuljetusyhtiöille sinun puolestasi.

Joissakin tilanteissa saatamme erikseen pyytää sinulta myös suostumusta tietojesi käsittelyyn. Yhdistämme keräämiämme tietoja, jotta voimme tarjota sinulle mahdollisimman hyvää palvelua.

Verkkokauppa pääsääntöisesti vaatii toimiakseen evästeet, jotta esimerkiksi tuotteit ja lahjakortteja ylipäätään mahdollista lisätä ostoskoriin - tai maksutietoja siirtää verkkopankin käsiteltäväksi.

Verkkosivusto eli nettikauppa

Käsittelemme tietojasi, jotta voit käyttää kauppaamme. Tietojesi avulla voimme tunnistaa sinut, toimittaa tilauksen sekä tarjota erilaisia maksutapoja ja henkilökohtaisia etuja.

Asiakaspalvelu ja -viestintä

Käsittelemme tietojasi asiakaspalvelussa, kuten vastatessamme antamaasi palautteeseen tai reklamaatioon, asiakasviestinnän toteuttamiseen.

Suoramarkkinointi sekä markkinointi- ja mielipidetutkimukset:

Käsittelemme tietojasi tuotteidemme ja palveluidemme markkinoimiseen. Voimme käsitellä tietojasi myös markkinointi- ja mielipidetutkimuksissa, jotta voimme tarjota parempaa palvelua jatkossa.

Viestinnän ja markkinoinnin sekä palveluiden kohdentaminen

Käsittelemme tietojasi viestinnän ja markkinoinnin kohdentamiseen. Näin voimme tarjota juuri sinulle mahdollisimman oleellista tietoa tuotteistamme ja palveluistamme.

Sisältöjen kohdentaminen perustuu sinun kertomiisi kiinnostuksen kohteisiin tai siihen, mitä me tai käyttämämme algoritmit ovat oppineet sinusta ja muista käyttäjistä tallentuneen tiedon avulla. Tällaista tietoa on esimerkiksi se, miten olet asioinut verkkopalveluissamme.

Analysointi, tilastointi sekä liiketoiminnan, tuotteiden ja palvelujen kehittäminen:

Käsittelemme tietoja analysointi-, tilastointi- ja raportointitarkoituksiin sekä liiketoimintamme, tuotteidemme ja palvelujemme kehittämiseen ja käyttökokemuksen parantamiseen.

Käsittelemme tietoja yllä kuvatuilla tavoilla sopimuksen toteuttamisen tai the other danish guyn oikeutettujen etujen perusteella. Voimme myös pyytää sinulta suostumusta tietojesi käsittelyyn tiettyjen käyttötarkoitusten toteuttamiseksi. Esimerkiksi kuluttajille suunnattu suoramarkkinointimme perustuu aina ennalta annettuun suostumukseen, jonka voit peruuttaa milloin tahansa.

Oikeutetulla edulla tarkoitetaan intressiä, joka on lainmukainen ja jonka toteutuminen on tärkeää the other danish guyn toiminnalle. The other danish guy voi toimia oikeutetun edun perusteella, kun palvelun käyttäjän, eli sinun, ja the other danish guyn välillä on merkityksellinen ja asianmukainen suhde.

Oikeutettua etua arvioitaessa punnitaan rekisteröidyn ja the other danish guyn etuja, kuten perusoikeuksien toteutumista, kerättyjen tietojen luonnetta, käyttötarkoituksia sekä tietoturvaa. Sinulla on myös oikeus vastustaa oikeutetun edun perusteella tapahtuvaa tietojen käsittelyä.

Jos  päätät olla luovuttamatta meille henkilötietojasi, emme välttämättä pysty myymään tuotteita tai antamaan sinulle yhtä kohdennettua ja henkilökohtaista palvelua, kuin silloin jos saamme tietosi käyttöömme.

Kuinka kauan säilytätte tietojani?

Emme säilytä tietojasi kauemmin kuin on tarpeen.

Meillä voi olla pakottavaan lainsäädäntöön perustuva velvollisuus käsitellä tiettyjä sinua koskevia tietoja (kuten verkkokaupan transaktiotietoja kirjanpitolainsäädännön noudattamiseksi) suhteeellisen kauankin, jolloin käsittelemme tietoja ainoastaan kyseisen lainsäädännön noudattamiseksi.

Saatamme tehdä poikkeuksen säilytysajoissa, jos the other danish guyihin kohdistuu oikeudellinen vaatimus tai kun tällaiseen vaatimukseen liittyvien asioiden käsittely on kesken.

Lisäksi voimme käsitellä tietoa tunnistamattomana muun muassa analysointi-, ja tilastointitarkoituksiin sekä liiketoimintamme, tuotteidemme tai palvelujemme kehittämiseksi.

Ketkä voivat käsitellä tietojani ja luovutatteko niitä muille?

Tietojasi käsitellään pääsääntöisesti the other danish guyn organisaation sisällä.

Voimme luovuttaa tietojasi esimerkiksi viranomaisille, mikäli lainsäädäntö velvoittaa meitä luovuttamaan tiedot. Lisäksi voimme luovuttaa tietojasi mahdollisen liiketoiminnan myynnin tai muun yritysjärjestelyn yhteydessä liiketoiminnan ostajalle tai muulle yritysjärjestelyyn liittyvälle relevantille taholle.

Saatamme sopimuksen täyttämiseksi luovuttaa henkilötietoja kolmansille osapuolille. Tällaisia osapuolia ovat esimerkiksi maksuvälitystä tai kuljetuspalveluita verkkokaupoissamme tai myyntipisteissämme tarjoavat kumppanimme, jotka voivat toimia rekisterinpitäjinä maksunvälitykseen ja kuljetuksen toteuttamiseen tarvittavien henkilötietojen osalta.

Kunkin verkkokauppamme käyttämät kumppanit käyvät ilmi kyseisessä verkkokaupassa. Halutessasi voit tutustua myös näiden kolmansien osapuolien omiin tietosuojakäytäntöihin.

Käytämme henkilötietojen käsittelyssä kolmansien osapuolien tarjoamia palveluita, mutta tällöin emme pääsääntöisesti luovuta heille tietojasi siten, että he voisivat käyttää niitä muihin kuin the other danish guyn määrittelemiin käyttötarkoituksiin.

Käytämme tietojesi käsittelyyn (kuten tekniseen ylläpitoon tai kampanjoiden ja suoramarkkinoinnin toteuttamiseen) alihankkijoita ja palveluntarjoajia, jolloin velvoitamme heidät asianmukaisin sopimusjärjestelyin huolehtimaan riittävästä tietoturvan tasosta henkilötietojesi suojaamiseksi sekä noudattamaan voimassa olevaa henkilötietolainsäädäntöä.

Käyttämämme alihankkijat ja palveluntarjoajat käyttävät tietojasi ainoastaan edellä kuvattujen the other danish guyn määrittämien käyttötarkoitusten toteuttamiseen. Emme luovuta heille tietojasi siten, että he voisivat käyttää niitä muihin käyttötarkoituksiin.

Siirrättekö tietojani EU:n tai ETA:n ulkopuolelle (ns. kolmanteen maahan)?

Hyödynnämme sähköisen markkinointi- ja asiakasviestinnän toteuttamiseksi Yhdysvalloissa sijaitsevien palveluntarjoajiemme työkaluja, minkä vuoksi tietojasi voidaan siirtää Yhdysvaltoihin silloin, kun käytämme tietojasi sähköiseen viestintään. Tietojasi voidaan siirtää Yhdysvaltoihin ja Kanadaan myös silloin, kun asioit verkkokaupassamme.

EU:n komission päätöksen mukaan tietosuojan taso Kanadassa on riittävä, ja Yhdysvalloissa sijaitsevat palveluntarjoajamme puolestaan noudattavat EU:n ja Yhdysvaltojen väliseen Privacy Shield -sopimukseen perustuvia sääntöjä. Voit lukea lisää EU:n ja Yhdysvaltojen välisestä Privacy Shield -sopimuksesta EU:n komission sivuilta.

Voimme myös muutoin kuin edellä mainituissa tapauksissa siirtää tietojasi EU:n tai ETA:n ulkopuolelle, mikäli se on tarpeen edellä mainittujen tietojen käyttötarkoitusten toteuttamiseksi tai tietojen teknisen ylläpidon vuoksi. Tällaisissa tapauksissa varmistamme, että EU:n henkilötietoasetuksessa mainitut edellytykset täyttyvät, kuten esimerkiksi toteuttamalla siirron käyttämällä Euroopan komission hyväksymiä mallilausekkeita.

Kolmannen osapuolen sovellukset ja tietosuoja

Olemme käyneet läpi kaikki käyttämämme kolmannen osapuolen sovellukset sekä niiden toimittajat kesäkuussa 2020, ja meillä on jokaisen sovellustoimittajan kirjallinen vakuutus siitä, että heidän sovelluksensa ja organisaationsa täyttää Euroopan Unionin tietosuoja-asetuksen (General Data Protection Regulation tai GDPR) vaatimukset. Mikäli haluat tutustua myös kolmansien osapuolien tietosuojaselosteisiin, ota yhteyttä asiakaspalveluumme, niin toimitamme niistä listan sinulle.

Voinko itse vaikuttaa? Mihin ja miten?

Sinulla on oikeus vaikuttaa tietojesi käsittelyyn seuraavilla tavoilla:

  • Sinulla on milloin tahansa oikeus kieltää tietojesi käsittely suoramarkkinointia varten (vastustamisoikeus). Huomaathan, että jos perut tilaamasi uutiskirjeen siinä olevan linkin kautta, mutta olet antanut meille yleisen markkinointiluvan, saatat edelleen saada meiltä markkinointiviestintää. Voit tällöin perua antamasi yleisen suostumuksen ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme. Huomaathan, että voit suoramarkkinoinnin kieltämisestä huolimatta nähdä mainoksiamme the other danish guyn ulkopuolisissa verkkopalveluissa sekä saada meiltä edelleen asiakasviestintää, kuten verkkokaupassa tekemääsi tilausta koskevan vahvistuksen. Lisäksi voit saada the other danish guylta työhösi tai vastuualueeseesi liittyvää markkinointiviestintää, jonka voit helpoiten kieltää saamasi viestin lopussa olevan linkin avulla.
  • Joissakin tilanteissa sinulla voi olla oikeus erityiseen henkilökohtaiseen tilanteeseen liittyvistä syistä vastustaa myös muuta henkilötietojen käsittelyäsi kuin suoramarkkinointia. Oikeutesi koskettaa vain sellaisia tietojasi, joita käsittelemme the other danish guyn oikeutettujen etujen nojalla. Pyytäessäsi meitä lopettamaan henkilötietojesi käsittelyn tällä perusteella, sinun tulee kertoa meille, mikä on se henkilökohtainen erityinen syy, jonka vuoksi tietojesi käsittely tulisi lopettaa.
  • Sinulla on oikeus pyytää pääsyä sinua itseäsi koskeviin tietoihin tai saada vahvistus siitä, että emme käsittele sinua koskevia tietoja (tarkastusoikeus). Voit tehdä tarkastuspyynnön helpoimmin lähettämällä viestin asiakaspalveluumme. Tietyissä tilanteissa sinulla on myös oikeus saada meille toimittamasi henkilötiedot sähköisessä muodossa, jolloin voit halutessasi siirtää ne myös toiselle rekisterinpitäjälle (oikeus siirtää tiedot järjestelmästä toiseen).
  • Sinulla on oikeus tietojen oikaisemiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli tietosi ovat virheelliset, epätarkat tai puutteelliset, sinulla on oikeus pyytää meitä oikaisemaan tai täydentämään tiedot. Tietyissä tilanteissa sinulla saattaa olla oikeus käsittelyn rajoittamiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli kiistät tietojesi paikkaansa pitävyyden, sinulla on oikeus rajoittaa tietojen käsittelyä siksi ajaksi, jonka kuluessa voimme varmistaa tietojesi paikkansapitävyyden.
  • Sinulla on oikeus saada tietosi poistetuksi tietyissä tilanteissa, esimerkiksi silloin, jos henkilötietojesi käsittely ei enää ole tarpeellista niihin tarkoituksiin, joita varten ne kerättiin, tai jos henkilötietojesi käsittely on perustunut suostumukseen ja haluat peruuttaa suostumuksesi, eikä henkilötietojesi käsittelylle ole muuta perustetta (oikeus tulla unohdetuksi). Huomaathan, että jos henkilötietojesi käsittely on tarpeen esimerkiksi tekemäsi verkkokauppatilauksen toimittamiseksi tai antamasi suoramarkkinointikiellon noudattamiseksi, emme voi poistaa tietojasi.

Voit käyttää henkilötietojesi käsittelyyn liittyviä oikeuksiasi olemalla yhteydessä asiakaspalveluumme. Voit myös halutessasi pyytää otteen omista tiedoistasi.

Kenen puoleen voin kääntyä tietojeni käsittelyä koskevissa kysymyksissä?

Meidän asiakaspalvelumme on aina valmiina palvelemaan.

Jos katsot, että olemme tässä tietosuojaselosteessa mainituista periaatteista huolimatta loukanneet henkilötietolainsäädäntöön perustuvia oikeuksiasi, voit myös tehdä valituksen paikalliselle tietosuojasuojaviranomaiselle. Suosittelemme kuitenkin ensin kääntymään asiakaspalvelun puoleen asian selvittämiseksi.

Rekisterinpitäjä

Lähde & Co Oy / the other danish guy