Hengittävä vaate

Hengittävä ja kosteutta siirtävä. Jos vaatteen markkinoinnissa tulee vastaan nämä kaksi hienolta kuulostavaa ominaisuutta, osaan nykyään etsiä väitteille perusteluita. Paras tapa selvittää niiden paikkansapitävyys käytännössä on kastua läpimäräksi. Se ei kuitenkaan välttämättä ole mukavin tapa.

Ystävä houkutteli minut kerran mukaansa pitkälle päivävaellukselle Skotlannin Lochnagarille, yhdelle Deesiden tuntureista. Suostuin, sillä päivän päätteeksi oli suunniteltu myös vierailu tunturin mukaan nimettyyn Royal Lochnagarin viskitislaamoon. Koska tykkään matkustaa kevyesti, kävin lähtiessä ostamassa paidan, joka palvelisi sekä rinteellä että viskilasin ääressä. Minulle suositeltiin ruudullista paitaa, jonka eko-henkiseen pahvilappuun oli painettu merkinnät "moisture wicking" ja "breathable". Sellaista paitaa käyttävät järkevät ja kunnolliset ulkoilmaihmiset, jotka maistelevat itsensä ikäistä single maltia vaelluksen päätteeksi manttelitakan loimussa. Sanomattakin selvää, että halusin nähdä itseni niin.

Nousimme kohti huippua. Vuonna 1807 Lordi Byron kirjoitti vuoresta runon, jossa hän kutsuu sitä nimellä "dark Lochnagar". Ymmärsin sanan "dark" siinä vaiheessa, kun musta pilvi laskeutui ja toi mukanaan 8 tuntia kestäneen sateen. Uusi paitani otti veden vastaan, säilöi sen itseensä ja jakoi sen kanssani koko loppupäivän. Tislaamossa palelin, koska paita kieltäytyi kuivumasta. 

Uusi paitani otti veden vastaan, säilöi sen itseensä ja jakoi sen kanssani koko loppupäivän.

Tislaamokierroksen päätteeksi yksi ryhmäläinen katsoi märkää paitaani ja kertoi, että vuorikiipeilijöillä on ilmiölle sanonta: puuvilla tappaa. Hän lausui sen matalalla äänellä kuin ihminen, joka oli tuntenut jonkun, joka oli joskus maksanut huonoista vaatevalinnoista hengellään. Vastasin epäileväni, ettei tämä paita ole tappaja-ainesta. Pakkausmerkintöjen mukaan sen piti olla nimenomaan tehty näihin olosuhteisiin. Viskiopas liittyi keskusteluun ja kertoi, että kun John Begg perusti tislaamon vuonna 1845, sen nimi oli New Lochnagar. Kuningatar Victoria ja prinssi Albert vierailivat tislaamolla vuonna 1848, sen jälkeen kun olivat asettuneet joen toiselle puolelle Balmoraliin. Vierailun jälkeen Begg sai kuninkaallisen hovihankkijan valtakirjan (Royal Warrant), ja tislaamo sai luvan ottaa nimeensä etuliitteen Royal. Merkin myönsi ulkopuolinen, eikä sitä otettu käyttöön omalla ilmoituksella. 

Vaikka tykkään tarinoista, tykkään myös faktoista. Tarina voi kertoa kosteuden siirtämisestä vaikka mitä, materiaali ei. Tarkistin paitani materiaalin: kuusikymmentä prosenttia puuvillaa. Fakta on, että puuvilla on selluloosaa, ja selluloosan pinta on täynnä hydroksyyliryhmiä, pikkuisia molekyylikäsiä, jotka tarttuvat veteen eivätkä suostu irrottamaan otettaan. Puuvillakuitu ei kastu. Se juo. Se imee itseensä noin 25 kertaa oman painonsa verran vettä ja pitää siitä kiinni.

Ja vaikka vaate ei olisi kosteutta siirtävä tai moisture wicking, sellaisen merkin voi kuka tahansa myöntää itselleen, siihen ei tarvita ulkopuolista auktoriteettia. 

Itse ilmiö on tieteellisesti vedenpitävä. Vuonna 1718 lääkäri James Jurin mittasi, kuinka korkealle vesi kiipeää kapeassa lasiputkessa, ja huomasi, että mitä kapeampi putki, sitä korkeammalle vesi nousee. Hän kuvasi kapillaari-ilmiön, joka on syy siihen, että kynttilä nostaa vahan omaan liekkiinsä. (Kynttilästä tulee myös sana wicking). Kuitu, joka kieltäytyy imemästä nestettä sisäänsä, ei jätä ympäröivälle nesteelle muuta vaihtoehtoa kuin kulkea ulkopintaa pitkin, lankojen välisissä kapeissa kanavissa ja haihtuumaan höyryksi, kunnes ilma kuljettaa sen pois. Siksi esimerkiksi hiki ei katoa, vaan saa paikan, mihin mennä. 

Pikku patikointi Skotlannin ylämailla opetti epäilemään myös sanaa hengittävä. Sekin on tarina, ja suhtaudun siihen nykyään samalla tavalla kuin henkilöön, joka on taitava pyytämään anteeksi. 

Vaatteen hengittävyydellä ei ole nimittäin mitään tekemistä ilmanvaihdon kanssa. Kun vaatetta luonnehditaan hengittäväksi, se tarkoittaa sitä, montako grammaa vesihöyryä per neliömetri siirtyy kankaan läpi vuorokauden aikana. Alle 5 000 grammaa neliömetriä kohti vuorokaudessa on vaatimaton luku. Noin 10 000 pidetään jo hyvänä, yli 20 000 riittää juoksuun ja vuoristoon, ja parhaat kalvot yltävät noin 40 000:een. Tiedän, tylsää mutta rehellistä. Epärehellisyys astuu sisään adjektiivin mukana. Kuoritakki voi saada hienot höyrylukemat päästämättä yhtään ilmaa läpi. Verkkosukkahousut päästävät ilmaa läpi enemmän kuin melkein mikään, mitä ihminen voi ylleen pukea, enkä ole silti koskaan kuullut kenenkään sanovan verkkosukkahousuja hengittäviksi.

Yleisen käytännön mukaan mitä tahansa kangasta, jonka luku on enemmän kuin nolla, saa kutsua hengittäväksi. Samalla mittarilla jopa tiiliseinä hengittää, ja rakennusinsinöörit vakuuttavat, että teknisesti se hengittääkin. Hieno ilmavirtaa kuvaava symboli tai uskottavan näköinen merkki ei siis kerro mitään. Jos vaatteen väitetään hengittävän, etsi se luku, joka kertoo, paljonko vesihöyryä kangas läpäisee. 

En halua demonisoida puuvillaa. Puuvilla on nimittäin ylivoimainen imemään vettä. Se on kuin sieni. Kylpypyyhe on puuvillan life goal. Vääryys tapahtuu silloin, kun sen yhteyteen painetaan sanoja, joilla ei ole katetta.  

Mieleen tuli vielä kolmaskin markkinointitermi, jota viljellään varsin kevyesti – tekninen.

Sanassa on sellaista suorituskykyä parantavaa vibaa. Sillä kuitenkin viitataan usein synteettisiin kuituihin. Niillä on omat syntinsä, jotka tuntee jokainen, joka on seissyt halvassa polyesteripaidassa ilmastoimattomassa ratikassa hellepäivänä. Hyvä puoli on, että hiki ei tule paidan läpi. Sekään kokemus ei kerro koko totuutta synteettisistä kuiduista. Tekninen kangas on kolmen asian järjestelmä: polymeerikuitu, neulos ja istuvuus. Jos yhden näistä tekee laiskasti, kaksi muuta eivät pelasta paljoakaan.

Sanoja kuten tekninen, hengittävä ja kosteutta siirtävä käytetään vaatteiden markkinointiviestinnässä, koska ne kuulostavat helpottavilta ominaisuuksilta. Todellinen helpotus on mekanismissa, jonka voi tarkistaa. Joten kun seuraavan kerran etsit hengittäviä alushousuja tai kosteutta siirtäviä boksereita, älä luota siihen, mitä valmistaja väittää niiden tekevän. Selvitä ennemmin mitä kyseinen kuitu oikeasti tekee joutuessaan tekemisiin veden kanssa. Juoko se sen vai siirtääkö eteenpäin? 

--

Lause “puuvilla tappaa” jäi luuppaamaan tajuntaani, joten selvitin, onko sille mitään katetta. Asiantuntijoiden mukaan tapahtuu seuraavaa: kun puuvilla sitoo itseensä kosteutta, ilma saa väistyä. Ja ilma on se eristekerros, joka pitää ihmisen lämpimänä. Läpimärkä tekstiili siirtää lämpöä pois iholta 25 kertaa nopeammin kuin ilma*. Jos vaate pitää kosteuden ja siirtää lämmön eteenpäin, etenkin vuoristo-olosuhteissa sitä seuraava lämpöhukka voi olla kohtalokas. 

Aiheesta enemmän kiinnostuneille lisää tietoa teknisistä alusvaatteista täällä