Teksti Tommi Lähde · Kuvat Kimmo Korhonen
Keväällä 2026 suomalaisen alusvaateverkkokaupan yhteydenottolomakkeelle tulee viesti, joka alkaa sanoilla ”Tämä on pelkkä palaute.” Lähettäjä kertoo, että vaimo osti hänelle ensimmäiset tämän merkin alushousut lahjaksi vuonna 2019 ja että hän alkoi käyttää niitä lenkeillä. Sitten hän pääsee asiaan: ”Eilen meni rikki 16 000 km juoksua teidän kalsareissanne. (Tilastoin kaikennäköistä).” Viesti on allekirjoitettu yhdellä kirjaimella ja kahdella viivalla: -m-.
Mika Koskinen on 58-vuotias turkulainen biokemisti. Juoksijana hän kuuluu Finnish Marathon Runners -seuraan, joka järjestää vuosittain Kaarinan Syysmaratonin.
”Pidin itseäni aina kohtalaisen huonona juoksijana, sillä lenkeillä ei oikein tuntunut mukavalta, ja 10 km tuntui todella pitkältä matkalta juosta, tai hölkätä.”
Koulun liikuntatunneista 1970- ja 80-luvuilla hänellä on oma johtopäätöksensä. ”Itse olen kokenut, että minulla olisi nuorena saattanut olla potentiaalia, mutta tuon aikainen liikuntakasvatus ei ollut hengeltään kannustava ja kehitystä tukeva, vaan arvioiva.”
Taulukko on Excelissä. Juoksut tallentuvat myös Stravaan ja Suunnon sovellukseen, mutta Excel on se, jota hän itse ylläpitää. Ensimmäinen rivi on vuodelta 2016. Sinä vuonna kilometrejä kertyi 61,5. Kirjanpito alkoi siitä, että hän halusi tietää, paljonko kilometrejä kertyy. Ensimmäisen vuoden tilasto kertoi hänen mukaansa, ”että lenkkeily oli enemmän mielikuvaa kuin oikeastaan lenkkeilyä”. Lenkkejä oli noin kolme kuukaudessa, ja nekin osuivat hyville keleille. Seuraavana vuonna kilometrejä kertyi 186. Keväällä lenkkejä oli parhaimmillaan joka viikko, talveksi juoksu hiipui taas.
Vuonna 2018 kilometrejä kertyi 850, ja vuosi oli Mikan sanoin ”tietynlainen vedenjakaja”. Alkuvuodesta oli lunta, ja hän hiihti talven ahkerasti. Elokuussa hän liittyi juoksemaan Vauhtisammakoihin, ja Mikko Liukan opastuksella kehitys oli nopeaa. Aiemmin kymppi oli mennyt ”nippa nappa” alle tunnin. Samana syksynä aika Ruissalojuoksuissa oli 47 minuuttia, ja myöhemmin Kaarinassa alittui sen hetkinen haamuraja, 45 minuuttia.
Tähtäimessä kolmen tunnin alitus
Vuonna 2019 tuhannen juoksukilometrin raja ylittyi ensimmäisen kerran, matkaa oli taitettu 1 707,5 km. Samana vuonna Mika juoksi ensimmäisen maratoninsa, Paavo Nurmi Marathonin, aikaan 3.43. Se tuntui hänen mukaansa ”tuhottoman raskaalle”. ”Eihän minusta mitään maratoonaria pitänyt tulla, mutta seuraavana vuonna juoksinkin jo kaksi maratonia.”
”Eihän minusta mitään maratoonaria pitänyt tulla, mutta seuraavana vuonna juoksinkin jo kaksi maratonia.”
Mika Koskinen

Siitä lähtien vuoden paras maratonaika on pysytellyt alle kolmen ja puolen tunnin: 3.24 Kaarinan Syysmaratonilla vuonna 2020, 3.19 vuonna 2021, 3.12 taas Kaarinassa vuonna 2022 ja 3.07 vuonna 2024. Viime vuonna hän juoksi Helsinki City Marathonin aikaan 3.23.08.
Ennätyksen jälkeen tavoitteena on ollut kolmen tunnin alitus. Viime vuonna se oli lähellä Jyväskylän EMA-marathonilla: puolimatkan väliaika oli 1.29, ”mutta kunto ei kestänyt maaliin ja hyydyin viimeisellä neljänneksellä”. Loppuaika oli 3.11.50. Tänä vuonna hän keskittyi puolimaratoneihin ja paransi ennätystään kolme kertaa. Perustaso on nyt selvästi alle 1.30, ja nopeimmillaan keskivauhti puolikkaalla on ollut 4.05 kilometrille. Maantiekympillä paras aika syntyi syksyllä, ”karvan verran alle 40 min”.
Arkipäivät etenevät samassa järjestyksessä päivästä toiseen. Työpäivän jälkeen Mika hakee autolla vaimonsa töistä matkan varrelta, ja he käyvät kaupassa. Kotona hoidetaan pyykit ja ruoanlaitto, hänen sanojensa mukaan ”yhteistoimintaharjoituksena kumpikin omilla vastuillaan”. Sitten nopea vaihto lenkkivaatteisiin ja päivän harjoitus. ”Syön itse vasta treenin jälkeen.”
Mieluiten hän juoksisi aamupäivällä, mutta työ siirtää arkilenkit iltaan. Intervallit hän vetää suoralla tieosuudella noin kahden kilometrin päässä kotoa, jolloin matka sinne ja takaisin hoitaa alkulämmittelyn ja loppuverryttelyn. Mäkivedot ja polkujuoksut löytyvät läheisestä metsästä, talven pimeydessä mäet haetaan tiestöltä. Arkilenkit ovat viidestä kymmeneen kilometriä, perjantaisin välillä 8–14 kilometriä kisavauhtia ja lauantaisin pitkä lenkki, 12–32 kilometriä. Sunnuntai on palauttelua. ”Mitään orjallista ohjelman seuraaminen ei ole”, koska välillä tulee myöhäisiä kokouksia ja iltamenoja. ”Kroppaa pyrin kuuntelemaan herkällä korvalla ja pidän taukoa, jos alkaa tuntua siltä, että raajat kaipaavat palautumista.”

Taulukossa on myös toinen välilehti, jonka nimi on Ohjelma. Siinä on 22 viikon harjoitusohjelma, jossa viikot lasketaan alaspäin kohti kilpailua ja jokaisella päivällä on kirjain. Pa tarkoittaa palauttavaa lenkkiä kuuden minuutin kilometrivauhtia. Pe on peruskuntoa, viisi tai viisi ja puoli minuuttia kilometrille. M on mäki, T tempo, IV intervallit ja K kisavauhtiharjoitus, 4.15 kilometrille. Intervallit alkavat neljästä 800 metrin vedosta ja kasvavat kahdeksaan. Viimeisellä viikolla vedot ovat 400 metrin mittaisia, ja niitä on neljä.
Kisavauhti 4.15 kilometrille tarkoittaa maratonilla aikaa 2.59. Ensi vuonna Mika yrittää kolmen tunnin alitusta, ”mutten mitenkään ryppyotsaisesti, sillä tässä mennään nyt ikääntymisen ja suorituskyvyn kanssa tasapainotellen”.
Vuonna 2023 taulukossa on aukko. Kilometrejä kertyi 1 494,8, noin tuhat vähemmän kuin edellisenä vuonna, eikä maratonia juostu ollenkaan. Pieniä rasitusvaivoja oli ollut ennenkin. Vuonna 2021 hän joutui ”vähän taistelemaan” polven kanssa ja otti päivittäiseen ohjelmaansa liikkuvuus- ja tukilihasharjoitteet. Kesällä 2023 selkä kipeytyi lenkillä voimakkaasti. Kipu hellitti levossa, mutta lyhytkin lenkki toi sen takaisin, ja pian se oli jatkuvaa. Työterveydessä todettiin kaksi välilevyn pullistumaa. Kuntoutukseen meni yli puoli vuotta täsmäjumppaa. ”Kunto oli totta kai romahtanut, mutta palautui lopulta, kun maltoin edetä pikku hiljaa.”
Seuraavana vuonna tuli taulukon suurin luku, 3 257 kilometriä, ja maratonin paras aika.
Lahja, joka jäi käyttöön

Kalsarisarakkeesta Mika kertoo heinäkuussa lähettämässään sähköpostissa. Excelissä juoksuihin on lisättynä kumulatiivinen kalsarinkäyttö ”ihan summasoluna”, kuten biokemistiltä odottaa sopii. Kun Mika tulee Kupittaan urheilupuistoon kuvattavaksi juttua varten sateisena perjantaina, hän täsmentää, että taulukon tilastointi koskee vain juostuja kilometrejä. ”Siinä ei ole mukana mitään arkikäyttöä, tai hiihtoa ja pyöräilyä, vaikka kaikissa on aina yksi ja sama alusvaatevalinta.” Tilastoihin päätyneitä pareja hän ei ole yksilöinyt. Jalassa on ollut se, mikä on sattunut käteen, paitsi kilpailuissa. Kilpailuissa hän käyttää aina lyhyttä mallia, koska se on ainoa, joka menee hyvin kisashortsien alle. Pesukertoja hän ei ole tilastoinut, ja hän pahoittelee sitä.
Osa pareista on hänen itse tilaamiaan, osa vaimon lahjoja. Ensimmäinen, vaimon vuonna 2019 lahjaksi ostama pari on edelleen käytössä, hänen sanojensa mukaan ”ehjinä (ja pestyinä)”. Idean vaimo sai Mikan mukaan televisiosta, jossa yrityksen mainoskampanja pyöri sinä syksynä. Lahjakalsarit olivat ”erittäin pidetyt, eikä muita kalsareita ole enää juoksuun kelpuutettu – tai mihinkään muuhunkaan”. Ongelmia Mikalla on ollut yhden kerran. Se tapahtui vuonna 2020 erittäin helteisessä 38 kilometrin polkujuoksukisassa, ”missä juoksija itsekin oli aivan loppu, ja juoksutekniikka täysin hajonnutta. Vaurio oli vähäistä hiertymää.”
Tärkein kysymys on, kestääkö mies
the other danish guyn toimitusjohtaja Tommi Lähde on Mikan tarinasta vaikuttunut. Sähköpostia on lähettänyt moni muukin asiakas – ja kertonut käyttäneensä yrityksen tuotteita vuosikausia, koska ”nämä eivät mene käytössä miksikään”. Mika on ensimmäinen, joka kertoo tilastoineensa käytön. Lähde lähettää Mikalle sähköpostia ja kysyy, voisiko tarinan kertoa laajemmallekin yleisölle. Mika vastaa puolessa tunnissa: ”Tämä on minun puolestani ok.” Todisteeksi siitä, että kilometrit on todella juostu näissä kalsareissa, hänellä ei ole valokuvia. ”Tosin joudun vain antamaan valaehtoisen lausunnon, että juoksuissa on ylläni oikeasti ollut TODG-kalsarit.”
Hän allekirjoittaa sähköpostinsa kilometrilukemalla: ”Terv. Mika (16 101 km)”. Huhtikuun lopussa Mika juoksee Aurajoen yöjuoksun. Aurajoen yöjuoksu on taulukossa joka vuosi. Mikan aika on ollut 42.03 vuonna 2019 ja 41.16 vuonna 2021. Tämän vuoden 41.08 on sarjan paras. Heinäkuun lopussa, kesäloman viimeisellä viikolla, lukema on ”16969 km tänään aamulenkin jälkeen”. Kilometrit karttuvat vauhdilla. Kauden päätöskisa on Kaarinan Syysmaraton, mutta siellä Mikalla ei ole numeroa rinnassa vaan toimitsijan liivi. ”Liikenteenohjausta ja sen sellaista.”
Kaarinan Syysmaratonia Mika on kuvannut tapahtumaksi, joka ei ole ”mikään Barcelonan maratonin kokoinen”. Seuran puheenjohtaja Janne Klasila korjaa: ”Onneksemme emme ole Barcelonan kokoinen vaan suurempi. Meillä on lämmin sydän ja teemme oman näköistä tapahtumaa juoksija ja juoksuyhteisö keskiössä, emme raha ja kaupallisuus edellä.”

Osallistujamäärällä mitattuna Syysmaraton on suomalaisittain suuri: tänä vuonna juoksijoita oli noin 1 200, edellisvuonna 718. Keväisin seura järjestää Kaarina Rata Ultran, tuttavallisemmin KARUn, jonka yhteydessä juostiin vuonna 2025 sadan kilometrin SM-kilpailu.
Juoksu on Mikalle muodostunut elämäntavaksi, ja se ylläpitää toimintakykyä. ”Juoksu on osoittanut etäisyydet merkityksettömiksi.” Ikääntymisen vaikutuksia hänen on vaikea arvioida, koska suorituskyky on yhä nousussa. ”Mitä enemmän ikää kertyy, sitä enemmän joutuu myös pohtimaan erilaista liikkuvuuteen tähtäävää oheisharjoittelua, ja joutuu herkällä korvalla seuraamaan kehon tuntemuksia.”
”Onneksemme emme ole Barcelonan kokoinen vaan suurempi.”
Janne Klasila, Finnish Marathon Runners
Koululiikunnasta hän sanoo vielä yhden asian. ”Saattaa olla, että olemme jonkin verran menettäneet lupauksia, mutta nykyään lienee parempi tilanne tämän osalta.”
Entä kestääkö kalsarit?
Syyskuun 27. päivänä astui voimaan laki, joka sääntelee yritysten markkinointiviestinnässä käyttämiä vastuullisuus- ja kestävyysväittämiä, ellei niillä ole katetta. Elokuussa Tommi Lähde ehdottaa Mikalle vaihtokauppaa, jossa Mikan ensimmäinen pari palautuisi takaisin ja tämä saisi niiden tilalle uudet. Seitsemän vuotta käytössä olleet toimitettaisiin riippumattomaan laboratorioon mittauksia varten, jotta tiedetään, mikä tekee niistä niin kestävät ja nähdään mitä niille on tapahtunut. Mika vastaa. Viestin liitteenä on taulukko ja tarkennus: ”Datahan ei tosiaankaan todista, että alushousut kestävät sen 16k, vaan että meikäläisen hanuri ja nivuset voivat hyvin niissä kalsareissa tuon 16k.”
Ensimmäisessä viestissään hän oli halunnut kertoa, että 16 000 kilometrin raja meni rikki. Tällä viestillä hän haluaa varmistaa, ettei jutussa väitetä enempää kuin mitä voidaan todistaa.
Viesti päättyy sanoihin: ”Mihin voin toimittaa ne historialliset #1 -kalsarit?” ■




Jätä kommentti
Tämä sivu on suojattu hCaptcha-tunnistuksella, ja hCaptchan tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.