Erilainen joulutarina

 

Millainen maailma mahtaisi olla jos ei kenenkään tarvitsisi esittää mitään muuta kuin on? Timo Alarik Pakkanen on joulupukki vuoden jokaisena päivänä, joten hänen tarinansa on jo sellaisenaan kertomisen arvoinen. Hän ei ota itseään liian vakavasti, koska sillä tavalla elämästä katoaa yhteys muihin.

 

"Luottamus on ihmiskunnan kaikkein tärkein asia. Ja keskinäinen luottamus syntyy vain sillä, että yksittäiset ihmiset alkaa ensin puhua totta itselleen. Sitä on aito itseluottamus ja silloin muut ihmiset voi luottaa. Jos ihmiset ei luota toisiinsa, ei saada aikaan yhtään mitään. Kukaan ei saa yksin mitään aikaan."

Joillekin tämä joulutarina oli liikaa. Saimme palautetta, jossa moitittiin kahden kansallisen ikonin tärvelemisestä, koska kuvissa esiintyi itse joulupukki kalsareissaan, kansanedustuslaitoksen portailla.

Maailmaa voi muuttaa paremmaksi vain itse kerrallaan.